Seuran uusi hallitus järjestäytyi

Viime lauantaina 26.5. vuosikokouksessa valittu seuran uusi hallitus järjestäytyi tänään ensimmäisessä kokouksessaan. Seuran sääntöjen mukaisesti hallituksen on valittava keskuudestaan varapuheenjohtaja, sekä keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteeri, rahastonhoitaja ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus jakoi keskenään toimihenkilöiden tehtäviä seuraavasti:

  • Henri Savilampi, puheenjohtaja
  • Jani Salmivaara, varapuheenjohtaja & seuravarustevastaava
  • Ari Kairala, sihteeri & webmaster
  • Eerika Leppänen, rahastonhoitaja & jäsenrekisterivastaava
  • Reima Korkatti, juniorivastaava & ilmoittautumisvastaava
  • Janne Pihlajaniemi, lisenssivastaava (hallituksen vj)
  • Eelis Paukku, kehitysprojektivastaava (hallituksen vj)

Lisäksi hallituksen ulkopuolelta valittiin seuraavat toimihenkilöt:

  • Antti Kukkonen, kilpailuvastaava
  • Jarmo Vähä, varastovastaava

Toimihenkilöiden tehtävät – lukuunottamatta puheenjohtajaa, varapuheenjohtajaa, sihteeriä ja rahastonhoitajaa eivät ole määritelty seuran säännöissä, joten hallitus voi tehdä muutoksia tehtävien jakoon harkintansa mukaan.


Taekwon-Do Akatemian vuosikokous pidettiin 26.5.2018

Taekwon-Do Akatemia yhdistys ry:n vuosikokous pidettiin lauantaina 26.5. Ravintola Pikkelssin tiloissa Oulussa. Kokouksessa päätettiin sääntöjen muuttamisesta kahden yleiskokouksen malliin (syyskokous ja kevätkokous erikseen) ja valittiin seuralle uusi hallitus.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Henri Savilampi, varsinaisiksi jäseniksi Ari Kairala, Eerika Leppänen, Jani Salmivaara ja Reima Korkatti, varajäseniksi Janne Pihlajaniemi ja Eelis Paukku.

Yhdeksän vuotta ansiokkaasti seuran puheenjohtajana toiminut Jussi Peltola, 2. Dan, siirtyy uuteen rooliin uuden puheenjohtajan mentorina ja on mukana seuran tulevissa projekteissa. Uusi hallitus järjestäytyy virallisesti ja aloittaa toimintansa lähiaikoina.

Vuosikokouksen pöytäkirja on luettavissa MyClubissa lähipäivinä pöytäkirjan tarkistuksen jälkeen.


Taekwon-Do Akatemian kesäleiri Muhoksella 16.-17.6.2018

Taekwon-Do Akatemia järjestää kesäleirin Muhoksella 16.-17.6.2018. Leiri on avoin Suomen ITF Taekwon-Don jäsenseurojen harrastajille aina valkoisista mustiin vöihin. Leirille osallistuminen edellyttää voimassa olevaa lisenssiä. Leirin opettajina toimivat Ismo Mäkinen 5. Dan, Jani Salmivaara 4. Dan ja Antti Kukkonen 4. Dan. Leiripaikkana toimii Muhoksen yläkoulun Tähtiareena, Muhostie 5, Muhos.

HUOM! Leirillä pidetään sään salliessa osa harjoituksista myös ulkona, joten varaudu ulkona liikkumiseen sopivilla vaatteilla.

Tulostettava leirikutsu PDF-tiedostona.

Harjoitusajat, lauantai

9:30–10:00 Ilmoittautuminen (kaikki)
10:00–11:30 Harjoitus 1 (kaikki)
11:30–13:00 Ruokatauko 90 min
13:00–14:30 Harjoitus 2 (kaikki)
15:00–16:30 Luento (kaikki)
17:00–18:00 Harjoitus 3 (kaikki)
18:15– Vyökoe (ennakkoilmoittautuminen: myClub/SITF:n online-järjestelmä)
21:00– Opettajien ja mustien vöiden illallinen

Harjoitusajat sunnuntai

9:30–10:00 Ilmoittautuminen (sunnuntaina saapuneet)
10:00–11:30 Harjoitus 4 (kaikki)
11:30–13:00 Ruokatauko 90 min
13:00–14:30 Harjoitus 5 (kaikki)
15:00–16:30 Harjoitus 6 (kaikki)
16:30–17:00 Leiripaikan siivous (kaikki)

Leirimaksu ja ilmoittautuminen

Leirimaksu on 35 €/hlö koko leiristä tai 22 €/hlö yhdeltä päivältä. Ennakkoilmoittautuminen tapahtuu seuroittain SITF:n online-järjestelmään. Taekwon-Do Akatemian harrastajat ilmoittautuvat myClub-jäsenpalvelun kautta. Leirimaksut maksetaan leiripaikalla käteisellä tai kortilla saapumispäivän aamuna. Leirille on mahdollista osallistua myös ilman ennakkoilmoittautumista, mutta se ei ole suositeltavaa.

Muuta

HARJOITUSMERKINNÄT: Leiristä myönnetään 10 harjoitusmerkintää (5 kpl/päivä).
YÖPYMINEN: Harjoituspaikalla on yöpymismahdollisuus ja ympärivuorokautinen valvonta. Yöpaikka sisältyy leirin hintaan. Ota mukaan makuupussi, makuualusta ja tyyny. Vaihtoehtona on myös majoittua Montan vuokramökeissä noin viiden kilometrin päässä leiripaikalta.
RUOKAILU: Leirillä on tarjolla lounasateria (sis. lämmin ruoka, juoma, leipä ja salaatti) hintaan 8 €/ateria. Ruokailu maksetaan käteisellä tai kortilla ruokailun yhteydessä. Lisäksi harjoituspaikan lähellä on kauppoja ja ruokapaikkoja.
SEURAVARUSTEIDEN SOVITUS: Leiripaikalla on Taekwon-Do Akatemian jäsenille seuravarusteiden sovitus kesän varustetilausta silmällä pitäen.

Yhteystiedot

INTERNET: www.tkd-akatemia.fi
ENNEN LEIRIÄ: leirivastaava Antti Kukkonen (puh. 050 3795 331)
LEIRIN AIKANA: Taekwon-Do Akatemian leiripuhelin 041 – 7550955 (käytössä pe 15.6. – su 17.6.)


Taekwon-Do Akatemia yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous ja kauden päättäjäiset 26.5.2018

Taekwon-Do Akatemia yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 26.5.2018 klo 17:30 alkaen Pikkelssi ravintolan tiloissa osoitteessa Iskontie 3, Oulu.

Äänioikeus vuosikokouksessa on 15 vuotta täyttäneillä jäsenmaksun maksaneilla jäsenillä. Yhdistyksen säännöt ovat nähtävissä osoitteessa http://www.tkd-akatemia.fi/seuran-yhteystiedot/taekwon-do-akatemia-yhdistys-ryn-saannot/.

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 13§:n mukaiset asiat ja lisäksi sääntömuutosehdotus (katso alaotsikko). Nykyisen hallituksen toimikauden tullessa päätökseen tänä vuonna, valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet.

Sääntömuutosehdotus:
Lisäksi kokouksessa käsitellään ehdotus päivitetyistä yhdistyksen säännöistä. Merkittävin muutos ehdotuksessa on pitää yhden vuosikokouksen sijaan kaksi yleiskokousta, kevät- ja syyskokous. Yhdistyksen tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto käsiteltäisiin jatkossa kevätkokouksessa. Syyskokouksessa taasen valittaisiin yhdistyksen puheenjohtaja kahdeksi vuodeksi kerrallaan ja jatkossa vain yhdeksi vuodeksi kerrallaan 3-6 varsinaista jäsentä, sekä 0-4 varajäsentä. Muut muutokset koskevat lähinnä sanamuotoja. Sääntömuutosehdotus on nähtävissä kokonaisuudessaan liitteestä tkd-akatemia-saantomuutosehdotus2018.pdf.

Kaudenpäättäjäiset:
Vuosikokouksen jälkeen vietämme kauden päättäjäisiä ruokailun, saunomisen ja mukavan yhdessäolon merkeissä. Arvioitu alkamisaika klo 19:30. Saunomista varten muistathan ottaa oman pyyhkeen mukaan. Klo 23:00:n jälkeen tilaisuus on K-18.

Paikalla on tarjolla Pikkelssin valmistama ilallisbuffet, joka maksaa 5€/hlö ja maksetaan paikan päällä.

Illallisbuffet sisältää:

  • salaattibuffet
  • lämmin pääruoka: kanaa, possua ja kasvisvaihtoehto kasvisruokailijoille
  • lämmin lisäke: uunijuures, riisi ja peruna
  • leipä ja levite
  • juomat: mehu, kotikalja ja vesi

Lisäksi seura tarjoaa kaikille EM-mitallikahavit.


Ilmoittautuminen:

Järjestelyjä varten pyydämme kaikkia ilmoittautumaan vuosikokoukseen ja päättäjäisiin etukäteen myClubissa viimeistään 20.5.2018. Myös junioriharrastajien vanhemmat ja sisarukset ovat tervetulleita tapahtumaan. Ilmoittakaa perheestänne osallistuvat ei-jäsenet MyCluybissa ”Omat lisätiedot” -välilehdeltä löytyvästä ”Viesti järjestäjälle” -kentässä. Jos sinä tai joku perheestäsi osallistuu vain kauden päättäjäisiin, mainitsethan myös siitä ko. kentässä- Samassa kentässä voit ilmoittaa myös mahdollisista ruoka-aineallergioista ja erityistoiveista. Toivomme runsasta osanottoa molempiin tapahtumiin. ILMOITTAUTUMINEN: https://tkd-akatemia.myclub.fi/flow/events/895643

Lämpimästi tervetuloa!

Taekwon-Do Akatemia yhdistys ry:n hallitus


Taekwon-Do Akatemia yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous ja kauden päättäjäiset 20.5.2017

Taekwon-Do Akatemia yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 20.5.2017 klo 17.30 alkaen. Kokouspaikkana on kokous- ja saunatilat Rehapolis 2:n 2. kerroksessa osoitteessa Kiviharjunlenkki 6, 90220 Oulu. Käynti B-sisäänkäynnin oikealla puolella olevasta pienenmmästä ovesta.

Äänioikeus vuosikokouksessa on 15 vuotta täyttäneillä jäsenmaksun maksaneilla jäsenillä.

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 13 § mukaiset asiat.

Vuosikokouksen jälkeen vietämme kauden päättäjäisiä saunomisen ja mukavan yhdessäolon merkeissä. Tarjoiluja varten pyydämme ilmoittautumaan vuosikokoukseen ja kauden päättäjäisiin etukäteen. Ilmoittautuminen aukeaa sunnuntaina 7.5.2017 seuran Internet-sivuilla osoitteessa http://www.tkd-akatemia.fi/ilmoittautuminen/ilmoittautuminen-taekwon-do-akatemian-kauden-paattajaisiin-20-5-2017/

Lämpimästi tervetuloa!

Taekwon-Do Akatemia yhdistys ry:n hallitus